perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kevät

Vaikka ulkona sataa räntää ja kengät kastuu jo roskia viedessä, on meillä sisällä alkanut kevätkausi! Kylvin vähän aikaa sitten herneenversot piristämään ankeaa moskaloskamaisemaa, mikä keittiön ikkunasta pilkistää. Tänään upotin kädet taas multaan ja istutin kahvipuitten taimet uusiin ruukkuihin, plus viimevuotiset narsissinsipulit. Tokkopa nuo sipulit tuosta ainakaan enää virkistyy, mutta katsotaan. Ensimmäiset ohratkin on jo itämässä. Olkoon vaikka kissojen ilona, koska tokkopa ne pääsiäiseen asti kestää.=D

 Mieskin kantoi kortensa kekoon ja toi minulle aivan ihanan tulppaanikimpun! Minä sitten rakastan leikkokukkia ja varsinkin tulppaaneja. Harmi kun näitä saa niin harvoin.

Valkoiset ja vaaleanpunaiset varsinkin on suosikkeja, mutta en minä napise violetti/keltaisestakaan väriyhdistelmästä. :D





Aurinkokin on osannut paistaa. Varjot leikitteli ihanasti olohuoneen matolla eräs aamu taaksepäin. Oli pakko ikuistaa tuo hetki, koska en muista milloin olisin viimeksi tuijottanut mattoa näin ihastuneena.

Eikös yhteen muuttamisessa pelkän muuton lisäksi yksi hankalimmista asioista ole kahden erilaisen ihmisen sisustusmaun yhdistäminen hermoja mahdollisimman vähän raastavalla tavalla? Mieheni rakastaa puuta, japania ja kaikkea vähän massiivista...minäkin toki pidän tietyssä määrin sellaisestaKIN, mutta enemmän luonnon materiaalit, lasi ja ehkä vähän herkkäkin muohokieli puhuttelee enemmän minua.
Tässä yksi kodin kompromisseista.....

....ja tässä toinen. Mieheni harrastaa bonsaipuiden kasvattamista, joten varastin hänen puiden kuvausalustat kylmästi sisustuskäyttöön. ;) Koristepallotuikkualusta onkin vieraillut täällä blogissa aikaisemminkin.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit vierailulle! :)